IMG_5830-normal.jpg

Vuodenvaihteen aika on meillä, kuten varmaankin muillakin, aika kiireistä. Niinpä blogin päivittäminen on saanut jäädä joulun valmistelujen, uudenvuodenjuhlien, Iso-A:n syntymäpäivien ja talven lomamatkan takia odottamaan parempaa aikaa. Nyt päätin koota mainitun Iso-A:n syntymäpäivien tarjoiluja tänne. Aikoja sitten oli poika päättänyt, että synttärit toteutetaan dinosaurusteemalla. Ehkä kahta päivää ennen H-hetkeä tuli kuitenkin yllättävä mielenmuuttuminen, ja Angry Birds-teema olisikin ollut mieluisampi. Siinä vaiheessa oli vähän myöhäistä katua, joten ongelma ratkaistiin laittamalla Angry Birds-tikkareita vieraiden lahjapusseihin. 

Viikkoa ennen juhlia askarreltiin yhdessä kutsukortteja. Iso-A täytti 6, ja meillä ei ennen ole järjestetty kaverisynttäreitä lastentarhakavereille, joiden vanhempia emme tunteneet, enkä oikein tiennyt onko asiaan jotakin tiettyä protokollaa, joten päädyttiin laittamaan minun pieni koneellakirjoitettu infoviesti korttiin, muuten teksti oli sankarin itsensä kirjoittamaa, kopiokoneella sopivaksi kutistettua tekstiä. 

Juhlakalun toivomat tarjottavat olivat: Dinosauruskakku, cocktail-tikkuja, lihapullia, sipsejä, popcornia, muffinsseja, cookie popseja (vaniljan sekä suklaan ja mansikan makuisia) ja muffinsseja. Vieraille piti myös antaa lahjapussit kotiinviemisiksi. Ihan hyvä setti, onneksi ihan totetutuskelpoista kamaa. 

Minulla oli visio hienosta Tyrannosaurus Rexin muotoisesta kakusta, jonka siusta olisi punainen, kuin oikeaa dinoa olisi leikannut, mutta juhlia edeltävänä yönä puolenyön jälkeen, ei kakku oikein ottanut onnistuakseen, joten turvauduin lennossa varasuunnitelmaan X. Siitä myöhemmin. 

Dinosaurus cookie popsit:

Vaniljatäytteisiä keksejä

Maustamatonta tuorejuustoa

Sulatettua suklaata

Puutikkuja, esim grillitikut käyvät hyvin

Mini Smarties-karkkeja

Valkoista sokerikuorrutetta

Ruskeita tai mustia nonparelleja

Laita keksit blenderiin ja aja hienoksi muruksi. Sekoita käsin tai lastalla tuorejuustoa muruihin, niin, että massa on helposti muotoiltavaa. Muotoile massasta pitkulaisia dinon päitä, kasta puutikun päästä noin pari senttiä suklaasulaan ja tökkää tikku popsin toiseen päähän (dinon kaulan kohdalle). Laita tikut noin tunniksi jääkaappiin, että suklaa ehtii jähmettyä ja pallerot pysyvät tikuissaan. Dippaa dinon pää sulatettuun suklaaseen ja tee sille harja Mini Smarties-karkeista. Kun suklaa on jähmettynyt, tee silmät valkoisella sokerikuorrutteella ja tökkää tumma nonparelli silmään pupilliksi. Voilá, dino valmis!

Dinomuna cookie popsit:

Suklaakeksejä mansikkatäytteellä

Sulatettua suklaata

Valkoista suklaata

Pastaväriä

Hienonna keksit blenderillä. Sekoita keksimuruihin sulatettua suklaata, niin, että saat sopivantuntuisen muotoiltavan massan. Muotoile munanmuotoisia palleroita ja tökkää suklaaseen kastettu puutikku munaan. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran. Sulata valkoinen suklaa vesihauteessa ja värjää haluamallasi tavalla. Itse käytin vähän mustaa ja sinistä pastaväriä. Kuorruta popsit suklaalla, anna kuorrutteen jähmettyä. 

Red velvet-kakku dinotyyliin

Kuten sanottua, minun piti tehdä hieno T. Rexin muotoinen kakku, mutta tähdet eivät olleet puolellani. Paniikkiratkaisuna tein neliön mallisen kakun, jonka reunat kuorrutin vihreillä nonparelleilla (jotka nekin loppuivat traagisesti kesken, byääh) ja tökin yllämainitut cookie popsit sikin sokin kakkuun, täydestä meni! Jee! (Itse en ollut tyytyväinen, joten kakkuparasta ei ole kovin edustavia kuvia). Red velvet ei sopinut tällaiseksi levynä paistettaksi kakuksi, joten laitan ohjeen omana postauksena joku toinen päivä. Kakun on tarkoitus olla kostea ja mehukas, mutta näin siitä tuli litteä, tiivis ja jotenkin sitkeä. Eli tarinan opetus, testaa kaikki ohjeet moneen kertaan ennen juhlia...

IMG_5845%20-%20Versio%202-normal.jpg

Toisena kakkuna tarjoiltiin minttusuklaakakkua, jonka ohjeen olen postannut aiemmin, dinosaurusteemaan sonnustautuneena se näytti tältä:

IMG_5833%20-%20Versio%202-normal.jpg

Dinot olen tehnyt vaahtokarkkimassasta, muotteina käytin samoja piparkakkumuotteja joita dinokekseihin. 

Dinokeksit:

IMG_5981-normal.jpg

Keksit on tehty murukeksitaikinasta ja koristeltu pikeerillä. Tämä oli hauskaa hommaa, joskin hieman työlästä :). 

Murotaikinakeksit:

200 g voita

1 dl sokeria

1 luomukananmuna

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

4 dl vehnäjauhoja (1 dl voidaan korvata perunajauhoilla)

Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Paista pipareita n 10 minuuttia 175 asteessa. 

Dinosaurusmuffinssit:

Mieheni on joskus tuonut Iso-A:lle tuliaisina dinosaurus-muffinssi tarvikepaketin. Siinä oli söpöjä koristetikkuja ja dinosaurus-aiheisia muffinssivuokia. Muffinssitaikina on vanha luotto-ohjeeni Elovenan kauralesepaketista, tällä kertaa muunneltuna omena-kanelin makuiseksi. Kuorrute oli Dr. Oetkerin cupcake toppingia, voitin jokin aikaa sitten leivontatarvikkeita, ja päätin kokeilla sitä näihin. Maustoin seoksen vaniljalla ja sankari päätti että kuorrute värjätään lilaksi. Ei ehkä kaikkien houkuttelevin väri, mutta sillä mentiin. 

IMG_5822%20-%20Versio%202-normal.jpg

Omena-kaneli muffinssit: (12-16 suurehkoa muffinssia))

2 luomumunaa

2 dl raakaruokosokeria

2 dl rypsiöljyä

1 1/2 dl kauraleseitä

4 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (tai maun mukaan)

3 tl leivinjauhetta

1 dl maitoa

4 dl omenaraastetta

Sekoita muna, sokeri ja öljy, lisää keksenään sekoitetut kuivat ainekset, maito ja omena taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikina vuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. 

Kuorrute: 

1 pussi Dr. Oetker Cup cake-topping aineksia

maitoa

vaniljasokeria

pastaväriä

strösseleitä

IMG_5941-normal.jpg

 

Kun mehut oli juotu ja kakut syöty, järjesti mieheni lapsille aartenetsinnän. Ihanaa, mitä kaikkea netistä löytyykään, hän löysi käytännössä valmiit vihjeet aarteenetsintään, ja vielä tulostettavassa muodossa. Eniten päänvaivaa lapsille tuotti vihje "Tällä tuolilla tulee hiki". Aarre oli tietysti laatikollinen kiitospusseja, joista löytyi dino-lelu, ilmapalloja ja karkkeja. Pussit oli koristeltu samalla itsepiirretyllä dinolla, kuin kutsukorttikin. Loppujuhlat sujuivatkin sitten lasten muotoiltavia ilmapalloja puhallellessa, ensi juhliin pitänee opetella tekemään jotakin muuta kuin koira...